Liiran arvokato on saanut röyhkeät taksit ja pikkuravintolat huijaamaan tyhmiä turisteja. Tässä muutama kokemuksen sana ja akvarelli viisautta hakeville.

Lentokentältä  kallis musta taksi, Sabiha Cökcen (SAW)
Vaihdoimme kentällä euroja paikalliseksi liiroiksi, näin oli opetettu kaikissa matkajutuissa. Kyytiin kelpaa vain liirat. Taksijono odotti ulostulo-oven edessä. Katselimme tyhminä, miten tässä jonotetaan, koska hässäkkää oli. Joku taksikyydin sisäänheittäjä näki epäröivät matkustajat ja ohjasi meidät jonojen ohi tilataksiin. Kyyti oli hyvä ja väljässä takaosassa oli mukava katsella pimenevää Istanbulia. Hotellin edessä olimme tunnissa. Matkalla juttelimme, mitähän tämä maksaa. Arviot olivat 1000-3000 (30-90€) Turkin liiraa. Olimme lukeneet että keltaisilla takseilla matkan hinta on noin 700 TRY (21€). Tämä mustan tilataksin kuljettaja pyysi 2500 TRY (75€), maksoimme nurisematta, olemmehan perillä. Opetus, mene keltaiseen.

Ensimmäiset kalliit oluet
Kello oli illalla kymmenen maissa, nyt syömään nopeasti. Asuimme Sultanahmet turistialueella, josta oli varoitettu, siellä huijataan ja nyljetään turisteilta liirat. Tiesimme tämän, mutta emme osanneet varoa. Säntäsimme ensimmäiseen baariin (Tepe Gourme Restaurant), kolme kylmää Efesiä. Olut virkisti matkaväsyneitä ja lasku avasi silmät kokonaan. 1500 TRY (45€), tämä olisi Helsingin hinnoissakin ollut kallis, mutta täällä. Opetus, kysy hinta, jos ei anneta mitään hintalistaa.

Ensimmäiset kebabit
Lähdimme tietysti etsimään väärästä suunnasta. Toisessa suunnassa olisi ollut vilkas kauppakatu, se selvisi aamulla. Valitsemasta suunnasta löytyi ruokaravintola Angels, Google pisteet 4,7. Tilasimme Kebabit ja paikalliset oluet. Oluet olivat kylmät ja hyvät, mutta ruoka pettymys. Minähän en ole mikään kebab asiantuntija, edellisen söin 2004 Kairossa, se oli hyvä. Opetus, elä luota täällä Googlen pisteisiin.

Muista tinkiä
Seuraavana aamuna kiersimme pakolliset moskeijat, väkeä tungokseen asti. Sitten satamaan. Laivaristeilyjen sisäänheittäjät heti kimpussa. 15€ tunnin risteily, liian kallis ja kävelimme pois, 5€ oli seuraava peräänhuutotarjous. Se kelpas. Laivaristeilyä voi suositella. Alueesta saa hyvän käsityksen Bosborinsalmelta käsin. Opetus, mikään hinta ei pidä, tingi.

Toinen kebab
Suunnistimme takaisin hotellille läpi kapeiden kujien etsien vessaa. Ensimmäisen ravintolan sisäänheittäjältä erehdyin kysymään toilettia. Se sijaitsi kapeiden todella jyrkkien portaiden yläpäässä. Sillä aikaa pojat olivat istuneet pöytään ja kolme tarjoilijaa pyöri ympärillä. Tilaushetki oli sekava, kädet kävi kuin Mupit show’n rumpalilla ja tekstiä tuli kuin aamuradion juontajalta. Jäimme odottamaan, mitähän tuli tilattua. Samalla alkoi kadulla edessämme mattojen levitys ja konttaus, kun kuului jumalaton huuto jostain. Tulihan ne kebabit, neljä lautasta, vaikka olimme tilaavinamme kolme. Ruoka ei ollut kummoista. Opetus, pyydä kertomaan, mitä on tulossa. Tätä on kyllä vaikea toteuttaa.

Ystävällinen opastaja
Iltapäivällä läksimme Taksimiin. Päätimme ostaa julkisliikennekortin automaatista, se kai ei huijaa. Nuori pitkä siisti kielitaitoinen näppäräsorminen hujoppi tuli opastamaan kortin ostossa. Taas kävi kädet vinhaan ja minä maksoin lähimaksulla. Opas vei meidät vielä metroportille ja näytti, miten kortti toimii. Portin vartija katsoi vihaisesti oppaaseen, mutta sitten olimme jo portin takana. Säästöpankki lähettää aina viestin, kun olen ostanut jotain, tuli kaksi ostoa peräkkäin samalla minuutilla 2×15€. Eli se komistus oli näppäryydessään ostanut kortin itsellekin. Opetus, älä luota ystävällisiin ihmisiin.

Taksim on rehellisempi
Ilta pimeni, pääsimme hyvin perille. Lopuksi vielä funikulaarilla jyrkkä mäki ylös. Taksim aukio kuhisi väkeä, perjantai-ilta. Täällä hintataso oli toinen, oluet 3-4€, ja paikkoja oli runsaasti. Söimme, nyt ensimmäiset hyvät kebabit, hinta 10€ annos. Katselimme vilkasta Istiklal caddesi katua, merkkiliikkeitä, hinnat länsimaiset, ei halpaa. Otimme aukiolta taksin, nuori heppu ratissa; mittari oli päällä. Hotellin edessä näytti 100 TRY (3€), annoin 200, mutta marisi ystävällisesti, ettei riitä, pitää elättää isät, äidit, lapset jne. Erosimme kuitenkin ystävinä kätellen, kuskilla kaksisatanen kourassa. Opetus, emme ole oppineet vielä mitään.

Metrolla väärään suuntaan ja kenkien harjaus
Toisena päivänä opimme katsomaan T1 metron edestä, minne se menee. Sama linja vie useampaan paikkaa ja edessä lukee päätepiste. Tämän opimme kerralla. Kävelimme Bosborin salmen sillan yli. Sillalla oli ainakin sata kalastajaa ja saalistakin tuli, pikkuisia muikunnäköisia kaloja oli joka ukolla vesiämpärissä.
Kipusimme Taksimia kohti jyrkkiä pikkukujia. Edessä mieheltä putosi harja autoimme ylös. Kengänkiillottaja otti tilanteesta vaarin ja pyysi, että saa harjata kengät. Luulimme, että palkkioksi, mutta olikin rahaa vailla. Kun sopivaa ei löytynyt, niin yritti ottaa koko pinon. Takaa tuli uhkaavan näköisiä paikallisia, mutta alkoivat haukkua miestä ja varoittivat meitä. Opetus, pidä rahat visusti omissa hyppysissä.

Hullu taksikuski
Illalla tulimme takaisin Taksimiin, koska siellä oli paras tunnelma. Söimme tasokkaassa ravintolassa hyvät kebabit, nyt oikein viinin kanssa. 115€ kolme henkeä, ei paha.
Illan päätteksi taksiin tappelemaan. Ensimmäinen taksi, jossa istuimme jo sisällä pyysi 15€, kun oikea hinta on 3€. Nousimme pois. Seuraava taksi lupasi ajaa mittarilla. Ajoikin kuin Verstappen. Vilkutti valoja ja soitti torvea kun puikkelehti ahtaassa liikenteessä. Otti riskejä ja ajoi välillä pientareella. Meitä pelotti, mutta perille päästiin. Mittarissa oli yllättäen 500 TRY, se oli kai viilattu kuskin hyväksi. Annoimme rahat, mutta hänen mielestään siitä puuttui satanen. Laski rahat ja niinhän puuttui, sorminäppäryydessä oli Solmumäkelän luokkaa. Opetus, kun maksat, niin laske rahat yhdessä kuskin kanssa omassa kädessä.

Onnistunut kulttuuripäivä Galataportissa
Vanhaan satamaan ja varastoaluulle on 2022 avattu valtava taide- ja ostoskeskus. https://en.m.wikipedia.org/wiki/Galataport Ei sinne ostoksille kannata mennä, samaa isojen ketjujen kalliita merkkejä täynnä. Mutta nähtävyytenä on ihan paikallaan ja museot kannatta tsekata.

Modernintaiteen museo oli miellyttävä yllätys.
Renzo Pianon suunnittelema vuosi sitten (4.5.23) avattu, oli upea ilmestys. Talo oli avoin ja selkeä, helppo suunnistaa vetää vertoja  Stephan Braunfelsin suunnittelemalle Pinakothek der Moderne Münschenissä. Ozan Sağdıç vaikuttavat valokuvat jäivät parhaiten mieleen.  https://www.istanbulmodern.org/en 

Rezim Heykel taidemuseo oli pettymys
Modernin vieressä oli perinteisen taiteen museo. Sekin uusi 2020 valmistunut rakennus.  Näyttelytilat olivat selkeästi opastetut ja helppo kiertää. Mutta turkkilainen maalaustaide ei säväyttänyt. Olihan siellä muutamia helmiä. https://irhm.msgsu.edu.tr/en/homepage/ 
Museot olivat lähes tyhjiä ja sai ihan rauhassa tutustua taiteeseen.

Moskeijat, basaarit, ostoskadut
Käytiinhän me niissäkin, mutta niistä on juttua muualla riittävästi, joten se siitää. 

Kerjäläisiä ei juuri näkynyt
Näimme vain muutaman. Syyrialaisia lapsia englankielisine lappuineen, äiti vauva sylissä, mummo moskeijan edessä. Yksi tapaus jäi mieleen. Pimenevässä illassa ratikkaan pomppasi pari likaista pientä poikaa. Heillä oli isot muovisäkit, joissa oli muovijätettä. Paljaat jalat ja rikkinäiset vaatteet, varmaan katulapsista. Ei lapsille ominaista vilkkautta ja kirkasta silmää. Totinen, murheellinen poissaoleva katse. Voi, että kävi sydämeen, eikä itkukaan ollut kaukana. Toinen poika jäi pois kyydistä. Me jäimme seuraavalla asemalla. Tuikkasin kytiin jääneen pojan käteen kaksisataa liiraa ja hyppäsimme ulos.

Kissat eivät pettäneet
Turkki näyttää olevan kissaysrävällinen maa. Kadun varret ovat täynnä kissankoppeja ja ruokintapaikkoja. Kissat ovat terveiltä ja antautuivat silitettäväksi. Kissat ovat mukana joka paikassa, hotellissa, kaupan ikkunassa, museossa, ravintolassa. Julkisissa liikennevälineissä ei näkynyt, lippuautomaatit ovat niin korkealla etteivät voi käyttää omin avuin.

Istanbul on käynnin arvoinen
Tuli lueteltu vain noita turistin pettymyksiä, mutta paikka on mielenkiintoinen. Pääse vähän kiinni idän kulttuuriin ja elämään. Ihmisiä jokapaikassa tungokseen asti. Lämmintä jo huhtikuun alussa, joka päivä mittari kiipesi +20°C. Illalla oli viileämpi, mutta terassilla tarkeni takki päällä. Mehän ei nähty viidessä päivässä (kaksi matkustus päivää) kuin pintavilaus, vaikka askeleita tuli jokapäivä yli kymmenen tuhatta. 
Käymme joka vuonna lasten kanssa (vai pitäisikö sanoa, lapset käy minun kanssa) tälläisen pidennetyn viikonloppumatkan. Ensi kerran ”In shaa Allah”, niinku paikalliset sanois mennään taas johon hyvään paikkaan petetyksi.

Uusi kallis lentokenttä Istanbul Airport (IST) https://www.istairport.com/en/?locale=en
Edellisestä 75 euron taksikuljetuksesta suivaantuneina päätimme mennä kentälle julkisilla. Googlemapsista löytyy hyvin ohjeet menoon, kun vain on tarkkana suuntien ja päätepisteiden kanssa. Kahdella ratikalla ja yhdellä metrolla ja muutamalla kävelysiirtymällä pääsimme kentälle puolessatoista tunnissa ja puolellatoista eurolla. 
Itse lentokenttä on valtava ja kallis nähtävyys. Tämä on maailman suurimpia yhtenäisiä terminaaleja. Korkea ilmava halli ja väljät käytävät tekevät liikkumisen mukavaksi. 200 miljoonan matkustajan kentällä on tavoitteena tulla maailman suurimmaksi.
Ostoksia eikä ruokailua kannata täällä tehdä. Kaikki oli poskettoman kallista. Esimerkiksi Big Mac ateria, jonka hintataso on kaikilla tiedossa maksoi 1000 TRY euroissa kolme kymppiä. Saman sai kaupungilla vitosella. Olimme päättäneet syödä täällä, mutta tilaustaulun näppäily päättyi nopeasti, kun olimme päässeet hintaan asti. Löysimme toisen jenkkiketjun pikaravintolan, Popeyes. Siellä kanahampurilaisateria maksoi puolet mäkkäristä. 

Jännitystä koneenvaidossa
Paluulento Balticairin koneilla oli Riikan kautta. Tämä säästi 300 euroa/hlö. Mutta vaihtoaika kentällä oli vain tunti. No, pienellä kentällä se oli riittävästi, ehdittiin jopa tehdä ostoksiakin. Moskovan kentällä 2019 Bakuun lennettäessä ei tunti riittänyt. Yksi lomapäivä meni hukkaan ja kenttä tuli tutuksi.

Järnefelt ja Moriyama
Jäin vielä päiväksi Helsinkiin. Entisenä aktiivina valokuvauksen harrastajana K1:sen Daido Moriyaman näyttely kiinnosti. https://www.kampgalleria.com/k1/ Poikkeuksellinen lähestyminen kuvaukseen, esimerkiksi lehtileikkeitä kuvaamalla. Suurin osa Mustavalko kuvia. Hyvin vaikea käsittää kuvien sanomaa lukematta tekstiä.
Ateneumin Järnefelt oli taattua kulta-ajan tasoa. Näitähän on nähty monesti, mutta ei aikaisemmin näin laajasti. https://ateneum.fi/nayttelyt/eero-jarnefelt/ Yleisöä oli tungokseen asti, se teki vierailusta vähän ikävän. Ja kahvilaan oli turha mennä jono käytävän puolelle.