Värinää väreillä

Tällä viikolla keskitymme väreihin, aloitamme akryyliväreillä. Alunperin piti viikolla olla myös sommittelua, mutta kaksi laajaa aihetta ei sovi samalle viikolle.

Maanantaina väriympyrä kuudella värillä. Mielenkiintoinen ja hyvä harjoitus ymmärtämään, miten teet välivärit. Mokasin kiireessä yhden värin väärin ja autoin paria kolmea muutakin maalaria vika punaiselle. Asia korjattiin paikkalapulla.

Sitten harjoitus kahdella väri, valkoisella ja yhdellä pääväreistä. Valitsin karmiinin punaisen, kun melkein kaikki muut valitsivat sinisen. Kuvasin ensin kolmen esineen asetelman ja sitten sitä maalaamaan.

Alku oli tuskaisaa. Olin tottunut akvarelliväriehin, jotka käyttäytyvät aivan eri tavalla. Melkein jokaisen telineen takaa kuului vaikea valitus. Kumma kyllä tämä tuntui paljon vaikeammalta kuin mustalla ja valkealla lateksivärillä. Vaikka periaatteessa ihan sama juttu. Opettajan kannustuksella ja opastuksella sain vähän juonen päästä kiinni.

Tiistaina jatkettiin väreillä. Nyt tehtiin värijana vastakkaisväreillä. Ensin keltaisesta violettiin. Uskomattoman pieni määrä violettia värjäsi sitruunan keltaisen ruskeaksi. Periaatteena oli, että vaaleampaa väriä murrettiin tummemmalla. Lisättiin violettia väriä niin kauan että oltiin takaisin violetissa. 

Värien oikeaa määrää oli vaikea arvioida. Aluksi pienikin määrä teki suuren muutoksen, mutta loppua kohden muutokseen tarvittiin enemmän väriä. Oli myös tarkkaa, kun vastaväri tehtiin kahdesta väristä, että sekoitussuhde oli sopiva, ei liian tumma tai vaalea.

Näin käydään kaikki vastavärit läpi. Iltapäivällä päästiin toiseen pariin, lämpimästä punaisesta vihreään. Nämä värit olivat molemmat voimakkaita ja sekoitussuhteet käyttäytyivät aivan erilailla.

Keskiviikkona jatkettiin vielä tekemällä väriviuhka murtamalla vihreää kylmällä punaisella. Iltapäivällä aloitettiin maalaamaan vastaväreillä asetelmaa, missä oli pallo ja laatikko ja valot ja varjot. 

Minä hölmö valitsin vastavärit, jotka olivat yhtä tummia. Näillä oli vähän vaikeampi tehdä liukuvia varjoja, koska liuku tummasta tummaan ei juuri näytä varjolta. Onneksi sai käyttää myös valkeaa.

Muuten ruokatunnin jälkeen otettiin ryhmästä kuva, kun edellinen oli niin huono. 

Torstaina jatkettiin asetelmaa. Aamulla ei valoa tullut ikkunasta vaan lampuista ja varjot olivat eri paikoissa. Piti ottaa eilen kuva tilanteesta, mutta otin vain työstä, joten varjot olivat ties missä. Eipä se juuri haitannut, päätin muutenkin muuttaa värit, niin samalla myös varjot. 

Lopuksi siivottiin ja työt laitettiin uuteen luonnossalkkuun. Väliviikoiksi saatiin läksyjä väriteorioista. Siis tämä on Portaanpään opiston Värinää kurssi.

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on linkedin
Share on email
Share on whatsapp