Krokiija ja sommittelua

Maanantai 13.12. 

Vuoden viimeinen jakso Portaanpäässä. Mukavaa jälleennäkemistä. Maalasimme aiemmin tehtyihin akryyliteoksiin kehykset ja teimme ripustusnarut. Näistä kootaan näyttely ruokalaan. Valitsimme näyttelyn taulut ja järjestyksen.

Iltapäivällä harjoittelimme mallista piirtämistä nopealla tekniikalla. Opin uuden sanan ”krokii”. Olin kuullut sen ennenkin ohimennen, mutta en tiennyt kirjoitusasua ja tarkkaa merkitystä. Nyt se selvisi käytännössä.

Wikipedia Croquis (ranskan sanasta croquer ’piirtää pikaisesti’), joskus myös krokii, on nopea piirustus elävästä mallista.[1] Croquis-piirustukset ovat luonnosmaisia ja ne piirretään yleensä tietyssä ajassa, esimerkiksi viidessä tai kymmenessä minuutissa. Croquis-piirustuksia tehdään tavallisesti useita peräkkäin, sama malli vaihtaa vain asentoa.

Olimme vuorotellen malleina ja sutaisimme nopeasti luonnoksen. Se oli mukavaa. Aluksi keskityin liikaakin nopeuteen ja pelkkään asentoon, sain työ valmiiksi alle minuutissa. Sitten aloin vähän paremmmin keskittymään muotoihin. Tämä innosti sen verran, että tätä täytyy harjoitella lisää. Helmikuussahan meille tulee oikea alaston malli ja harjoittelimme sitä varten.

Sovimme seuraavaksi päiväksi aamupäivällä pystytämme näyttelyn, ja iltapäivällä menemme minun näyttelyyn Iisalmeen. Maalaan siellä demona yhden talon.

Tiistai 14.12.

Aamulla katsoimme aiemmin tehtyjä sommitelmia ja kävimme läpi sommittelusääntöjä, termejä ja käytäntöjä.  Sitten arvioimme näillä termeillä toistemme töitä.

Iltapäivällä kävimme minun näyttelyssä kulttuurikeskuksella. Maalasin samalla yhden demon, jonka lähetin myös livenä fb:hen.

Keskiviikko 15.12.

Aloitin tänään aamiaisasetelman maalauksen. Hyvin yksinkertainen sommitelma, piirakka, vesimeloni ja kananmuna. Otin kuvakulman ehkä liian ylhäältä, näyttää kuin olisin suoraan sen yläpuolella. 

Niin kuin aina tuntui tehtävä mahdottomalta. Mutta aikani sitä maalatessa, se ehkä jotenkin onnistuu. Valkea lautanen ja siinä olevat kiillot  ja varjot on vaikea kuvata.

Lounaan jälkeen, joka muuten on tällä viikolla joka päivä joululounas, ripustimme edellisellä jaksolla maalatut akryylityöt ruokalan seinälle. Yllättävän hyvälle näyttivät, lähes kaikilla ensimmäiset työt akryyliväreillä.

Lopuksi aktiiviset kurssilaiset olivat järjestäneet pikkujoulun. Minun piti lähteä vielä aiemmin luvatulle demomaalaukselle. Hyvä oli, että lähdin. Myin viisitoista kirjaa ja kaksi tilaustyötä.

Torstai 16.12.

Keksin tylsälle aamiaislautaselle piristeeksi muutaman eläimen. Silti työ oli melko kehno. Kiki ja Kirsti maalasivat lasiaiheisen taulun ja onnistuivat siinä loistavasti. Seuraavan kerran minunkin täytyy kokeilla jotain läpikuultavaa aihetta.

Tänään oli kymmeneltä mahdollisuus mennä opiston joulujuhlaan, jossa olis ollut jumalanpalvelus aluksi. Kukaan ei lähtenyt. Viimeistelymme työt ja siivosimme luokkaa. Lounaalla oli jälleen joulumenu. Ostin keittiöltä ruisleivän. Jota oli kovasti kehuttu.

Loppukahvit ja tortut luokassa. Seuraavan kerran tapaamme helmikuussa alaston mallin piirtämisessä.

Olen omassa näyttelyssäni Iisalmen kulttuurikeskuksella demomaalamassa jouluviikolla maanantaina ja torstaina klo 12-14. Tervetuloa!

Jaa kirjoitus