Paljon pitää nähdä vaivaa yhden näyttelyn vuoksi. Nyt on kaikki alustavat työt tehty. Torstain klo 12-14 avataan. Tervetuloa!

Nyt on kaikki puuttuvat taulut maalattu. Minun piti maalata muutamia tauluja uudestaan, kun ne olivat myyty. Maalasin alkuvuodesta paljon uusia talviaiheisia tauluja puutaloista. Uusi tauluja näyttelyssä on kolmekymmentä. Lisäsin ne myös nettikauppaan. Löytyvät lopusta, koska e osannut muuttaa järjestystä.

Kehystin kaikki taulut viikonloppuna. Näyttelyyn tulee yhteensä 70 taulua. Tein näyttelyn tauluihin A5 laput, joissa on talon nimi ja pieni kertomus talosta.

Näyttely tarvitsee julisteita, jossa kerron kirjasta ja korteista. Näyttelyyn tulee myös kartta, jossa on kaikki kirjan taulut ja paikat kartalla.

Teen vielä pienen mainosvideon kulttuurikeskuksen infotauluihin. Yläkerran mainoksena käytän viime vuotista rollupia. Vie taulut ja tavarat tiistaina kulttikselle ja keskiviikko aamuna menen pystyttämään.
Teppo Kulmala kirjoitti Vanhat puutalot kirjasta ja suri talojen kohtaloa jutussaan paikalliseen Iisalmen Sanomat lehteen.
