Meillä oli ennakkotehtävä, oma toiminnallinen valokuva. Vein mukanani kuvan, jossa maalasin telineessä olevaa työtä. Nyt oli tarkoitus opetella siirtämään ja suurentamaan piirustus isommalle pohjalle.

Mulle tämä ruututekniikka oli tuttu ja olin taas nopeasti työn touhussa. Maalasin joutessani neljä pohjaa valmiiksi. Maanantain lyhyeen päivään ei sitten juuri muuta sopinutkaan.

Siirsimme piirustukset uudelle maalatulle pohjalle hankaamalla kääntöpuolelle pehmeää grafiittikynää tai hiiltä. Ensin taustan maalaus ja sitten varsinainen aihe. Etsin lattialle oikeaa värisävyä kolmen kerroksen verra. Sain taulun jo aika hyvään valmiuteen.

Tänään meni paljon uusiksi. Vaihdoin seinien ja oven värit ja muutin vähän linjoja, kun ne risteytyivät samaan pisteeseen. Maalasin naaman pariin kolmeen kertaan ennen kuin löytyi oikeampi värisävy. Päivän päätteeksi kuva oli jo valmiin näköinen.

Viimeistelin työn. Pikku muutoksia ja lisäyksiä sinne tänne. Ruuan jälkeen aloitin nopeasti uuden työn. Kerkesin siirtämään piirroksen pohjalle ja vähän maalaamaankin.

Perjantain taistelin vihreän ruohon kanssa. En millään löytänyt oikea sävyä. Kolme erilaista kokeilin, mutta mikään niistä ei ollut oikea.

Lopulliseen versioon muutin hieman taivastakin.

Lopuksi kommentoimme omat työt. Vaikea oli kehua, koska haukkuminen oli kiellettyä. Seuraavalla kerralla opettelemme veden maalausta.